31. toukokuuta 2012

Bloggaaminen on asiakaspalvelua - Helenen uusin blogikommentti luettavissa M&M-verkkosivuilla;

"Blogin yksi parhaista puolista bloggaajan kannalta on saada aikaiseksi vuoropuhelua, jonka avulla voi saada hyviä vinkkejä ja ajatuksia lukijoilta. Asiakaspalvelijana bloggaajaa kuuntelee lukijoita, ja ottaa valikoidusti kommentit osaksi oman bloginsa tuotekehitystä. Näin toimitaan etenkin lifestyle- ja muotiblogirintamalla", kirjoittaa Helene uusimmassa blogikirjoituksessaan Markkinointi&Mainonta-verkkosivuilla.

Helenen ja Mikon kirjoituksia voi lukea joka viikko Sosiaalinen sukellusvene -blogista. Tällä viikolla julkaistussa kirjoituksessa Helene käsitteli blogikommentoinnin iloja ja suruja otsikolla "Bloggaaminen on palveluammatti". Lue koko kirjoitus täältä.

23. toukokuuta 2012

Kirjoitustaito on kuollut, eläköön kirjoitustaito!


Joskus on kuullut puhuttavan kirjoitustaidon kuolemisesta sosiaalisen median aikana. Todellisuus on kuitenkin osoittautunut toiseksi. Kirjoitustaidosta tulee itseasiassa jatkuvasti entistä tärkeämpää, sillä kommunikointi verkossa tapahtuu usein lähes vain ja ainoastaan kirjallisesti. Oikeastaan voidaan sanoa hyvän kirjoitustaidon ja itsensä ilmaisun korostuneen entisestään verkkoympäristössä.

Kysymys on myös siitä, miten saada sanomansa selkeästi ja ytimekkäästi perille informaatioähkyn aikakaudella. Vaikka tiedon määrä ja saatavuus on jatkuvasti lisääntynyt, eivät ihmisten luku- ja kirjoitustaito ole parantuneet samassa tahdissa. Erityisesti verkossa korostuu tiedon prosessointi.

Kirjoittamisprosessi ei ole asioiden siirtämistä toiselta alustalta toiselle. Varsinkin sosiaalisessa mediassa tiedon prosessointiin kuuluu monta muutakin vaihetta: tärkeimmän sisällön etsiminen ja löytäminen, tekstin muokkaaminen alustalle sopivaksi sekä ehkä tärkeimpänä taito ja mahdollisuus keskustella.

Viestintä sosiaalisessa mediassa ei vielä ole kouluaine. Viestinnän opiskelijana näen ja toivon tämän kuitenkin olevan tulevaisuutta. Myös tiedon prosessointi tulee olemaan entistä tärkeämpää monille muillekkin kuin viestinnän alan ihmisille. Kirjoitustaito sosiaalisessa mediassa elää ja voi hyvin. Suosittelen jokaista pitämään myös omia taitojaan yllä. Sanoilla on nimittäin valtavan suuri voima.











t. Tiina / Zipipopin viestinnän harjoittelija

22. toukokuuta 2012

Mikon kommentti verkkomainonnan kohdistamisesta

"Sähköisen evästeen luojat päättivät asettaa evästeet käyttäjien tietokoneisiin kysymättä lupaa. Näin evästeet olivatkin alkuräjähdys sille verkkomainosten kohdistamiselle, millaisena me sen tänä päivänä tunnemme", kirjoittaa Mikko blogikirjoituksessaan Sosiaalinen sukellusvene -blogiin.

Zipipopin Helene ja Mikko kirjoittavat säännöllisesti Markkinointi&Mainonta-verkkosivustolle ajankohtaisista sosiaalista mediaa koskevista asioista. Tällä viikolla Mikko kirjoitti blogikirjoituksen otsikolla "Tietävätkö he, mitä teet tulevana kesänä?" Lue koko kirjoitus täältä. 

16. toukokuuta 2012

Helene kirjoittaa Facebookin mainosuudistuksista

"Facebookin kysymyksiä tulevaisuudessa ovat sekä sen oma tuottavuus että mobiili ympäristö. Kun käyttäjät ovat alkaneet tottua Facebook-mainoksiin, he klikkailevat niitä yhä vähemmän. Tämä vaikuttaa tietenkin mainostajien rahantuloon ja sitä kautta Facebookin tuottavuuteen. Mobiili aiheuttaa myös omat haasteensa", kirjoittaa Helene Sosiaalinen sukellusvene -blogissa.

Zipipopin Helene ja Mikko kirjoittavat Markkinointi&Mainonta-verkkosivuilla ajankohtaisista sosiaalista mediaa koskevista aiheista viikottain. Tällä viikolla Helene kirjoitti blogikirjoituksen otsikolla "Facebookin mainosuudistukset - spämmääjien riemuvoitto?". Lue koko kirjoitus täältä.

11. toukokuuta 2012

YouTube-kilpailu esittelee verkon 16 parasta vloggaajaa

Vloggaaminen eli videobloggaaminen on suosittu tapa ilmaista itseään sosiaalisessa mediassa. YouTube on kanavista käytetyin, ja palvelulla onkin lukuisia hyviä vloggaajia. Tänä vuonna YouTube on toteuttanut Next Vlogger -kilpailun osana Next Creator -ohjelmaansa, johon on valittu 16 potentiaalista vloggaajaa.

Mikä Next Creator?


Next Creator -ohjelma on YouTuben toteuttama kehitysohjelma, joka auttaa lupaavia tekijöitä parantamaan sisältöjään ja sitä kautta kasvattamaan katsojakuntaansa sekä videoidensa suosiota.

Voittajia valitessa tärkeimpinä valintakriteereinä toimivat tarinoiden uniikit näkökannat, taito yleisön osallistamiseen innovatiivisella tavalla sekä sitoutuneisuus eli säännöllisen omaperäisen sisällön tuottaminen. 16 lupaavinta talenttia tulee ottamaan osaa kolme kuukautta kestävään koulutusohjelmaan, "treenileiriin", joka toteutetaan Hangoutsin kautta huhti-toukokuussa. Nämä 16 parasta vloggaajaa tulevat myös saamaan 5000 dollarin arvosta videolaitteita ja 10 000 dollarin promootio-stipendin sekä ohjausta alan parhailta osaajilta.

Katso alta YouTube Next Vloggers -playlist ja tutustu raadin valitsemaan 16 potentiaalisimman vloggaajan joukkoon.